Quantcast
Channel: beyond tea time » kierrätän
Viewing all articles
Browse latest Browse all 2

Farkkukassi vol. 2

$
0
0

Kun on päässyt alkuun niin kannattaa jatkaa, eikö vain?

Ensimmäinen surauttelemani farkkukassi on osoittautunut luotettavaksi kauppa-apuriksi. Kassi vetää sisäänsä ison määrän tavaraa ja silti sitä on leveiden hihnojen vuoksi aika miellyttävä kantaa. Koska kassi on kumminkin aika iso, mies esitti toiveen pienemmästä vankkarakenteisesta kauppakassista. Sellaisesta, minkä kanssa voi hilpaista lähikauppaan ja ostaa ne pienet puuttuvat jutut. Tai jolla kannetaan kirjastosta vain sellainen maltillinen pino luettavaa.

No, anokaa niin teille annetaan tai jotain sinne päin…

Tähän kassiin käytettävänä oli vähemmän materiaalia, mutta hitusen enemmän kokemusta. Vyötärökaistaleesta sain oivan yläreunan, jonka sisään käänsin vuorin ja päällyskankaan. Taskuja oli jäljellä kaksi takataskua ja yksi tuollainen pieni välitasku, johon voi laittaa vaikka kynän.

Hihna on muuten samanlainen kuin ensimmäisessäkin kassissa, mutta sitä ei ole käännetty. Syystä että kääntämätön hihna on nopeampi tehdä ja edellistä kääntäessäni onnistuin taittamaan oikean peukalonkynnen kaksin kerroin (auts), enkä halunnut edes näin lyhyempikyntisenä ottaa samaa riskiä uudelleen. Siispä taittelin kankaan ja ompelin sen kummastakin reunasta. Lopputulos on minusta jopa edellistä siistimpi – siinä määrin, että taidan jonakin laiskana päivänä ratkoa ensimmäisen kassin ja vähän parannella sitä.

Hihnat ovat jälleen kerran tarpeeksi pitkät, että kassia voi kantaa olallakin. Ja vyötärö tekee kokonaisuudesta vähän huolitellumman näköisen, ainakin omasta mielestäni. Vyötärölenksut ratkoin pois, liika on kumminkin aina liikaa.

Vuorikangas löytyi jälleen kangaslaatikosta, enkä laittanut sinne tälläkään kertaa mitään taskuja tai muuta ylimääräistä. Kassin tarkoituksena kun on vain roudata tavaroita, ei niinkään toimia käsilaukkuna. Vaikka tietysti nyt kun sanon näin, tästä tuleekin uusi vakkarikäsiveskani.

Tämän kassin jälkeen farkkuroipetta jäi enää saumojen ja yhden vyötärökaistaleen verran eli aika hyvin sain materiaalin hyödynnettyä. Saumoillekin on jo jotakin mietittynä, mutta sitä varten taidan tarvita ompelukoneeseeni vähän jykevämmän neulan.

Tämä viikko on ollut edellisiä kiireisempi ja se näkyy kyllä päältä. Koko olemus on väsynyt ja, no, harmaa – siis muutenkin kuin vain vaatetuksen osalta. Onneksi viikonloppuna hellittää edes vähän. Ajattelin ainakin yrittää nukkua pitkään ja vähän neuloakin. Pipoaika kun alkoi jo nyt.

No, joko tuli farkkukassiyliannostus?


Viewing all articles
Browse latest Browse all 2

Trending Articles