Quantcast
Channel: beyond tea time » kierrätän
Viewing all articles
Browse latest Browse all 2

DIY-farkkukassi

$
0
0

Viime viikolla kaivoin taas ompelukoneen esiin ja päätin ratkaista sen avulla yhden ongelman. Meiltä on jo pitkään puuttunut tilava ja vahva kauppakassi, johon mahtuisivat vaivatta niin kissanruokapaketit kuin piimäpurkitkin. Kassin tuli lisäksi olla helposti pestävissä ja sitä piti voida kantaa myös olkapäällä. Kaupoistahan sellaisia löytyisi vaikka millä mitoin, mutta kun en periaatteesta tykkää ostaa jos voin tehdä itsekin (samasta syystä olen myös hyvin rasittavaa shoppailuseuraa).

Kangaslaatikkoa silmäillessäni äkkäsin sinne sullotut parit risat farkut, joista oli jo pitempään pitänyt tehdä jotakin. Laskin 1+1 ja surauttelin farkuista kauppakassin.

Kassi on aika lailla kokeilukappale – en sen kummemmin suunnitellut mitä teen vaan etenin fiilispohjalta. En halunnut kassin näyttävän liiaksi vanhoista farkuista tehdyiltä, siksi saksin lahkeista saumat pois. Otin ne tosin talteen, pari ideaa on jo niistäkin. Koska ennakoin kassilla kannettavan aika painaviakin ostoksia, halusin sille kunnolla tukea. Siitä syystä siinä ei ole erillistä pohjaa (jotteivät ompeleet joutuisi liialliselle rasitukselle) ja siksi siinä on pohjan kautta kierretty tukeva yksiosainen hihna. Pohja on neliskanttinen, jotta kassia on helpompi täyttää.

Mies vähän nieleskeli kun ryhdyin leikkaamaan farkkuja – miten sä voit saksia mun 7 for all mankindin ja tiger of swedenin farkut palasiksi?? No siten kun ne oli rikkinäisiä! Kalliit farkut tai ei, jos niistä ei ole enää käytettäviksi on minusta ihan järkevää hyödyntää ne jos mahdollista, roskiin heittämisen sijaan.

Vuorikankaan kaivoin myös kangaslaatikon pohjalta, en enää muista mihin projektiin tämä ohut puuvilla on aikanaan ostettu. Kummallekin puolelle kassia ompelin yhdet ratkotut taskut, niissä voi säilyttää vaikka kuittia tai ostoskärryjen polettia.

Tähän tapaan.

Kassi on ollut kovassa käytössä kauppareissuilla ja mieskin sen jo myöntää, että hyvin pelittää. Minä mietin jo, kuinka kassin mallia voisi vähän jatkokehittää ulkonäöllisesti (ehkä ne saumat olisi voinut jättääkin), mutta muuten olen oikein tyytyväinen. Kassiin pakattiin myös viime viikonlopun mökkireissun tavarat ja olipa vaivatonta viskata myös kassi pesukoneeseen.

Miltäs näyttää, suuri suksee vai täysi susi?


Viewing all articles
Browse latest Browse all 2

Trending Articles